Julkaisen tässä keväällä 2021 kasvatustieteen maisterin tutkinnosta laaditun tieteellisen posterin sisällön, koska yliopisto-opinnot vaativat minulta pitkäaikaista sitoutumista ja ponnistelua, ja oppimisen arvioinnin kysymykset ovat hyvin merkityksellisiä minulle. Posteri oli esillä Suomen musiikkikasvatusseuran Mukaan! -tapahtuman posterinäyttelyssä Tampereella marraskuussa 2021. Näkökulmani oppimisen arviointiin on luonnollisesti muusikon ja opettajan taustani takia nimenomaan soitonoppiminen ja itsearviointi, mikä on olennaista kaikessa taidonoppimisessa. Meillä on paljon taitoon perustuvia ammatteja kondiittorista balettitanssijaan. Vaikka kysymyksessä on ’vain’ gradututkimus, joka on vasta ikään kuin tutkimusharjoitelma, haluan ainakin omissa muistoissani pitää vahvana ja positiivisena kasvatustieteen opintojen vaatimat ponnistelut. Siksi teksti ansaitsee paikan nettisivujeni blogeissa.
SOITONOPPIMINEN OSANA ITSESÄÄTÖISTÄ SOITONOPPIMISEN PROSESSIA
JOHDANTO
Oppimisen arviointikulttuurin muutos kääntää katseen arviointityön kehittämiseen myös taiteen perusopetuksessa. Opetussuunnitelmauudistuksessa 2017 esitetäänkin arvioinnin laajentamista sisältämään oppilaiden itsearviointia ja vertaisarviointia. Tämä Pro Gradu –tutkimus esittelee yhden kokeilun siitä, miten itsearviointia voisi käytännössä toteuttaa systemaattisesti soitonoppimisessa.
Itsearvioinnissa oppijan oman vaikutusvallan kasvu omaan oppimiseensa vahvistaa opiskeluun sitoutumista, opiskelumoraalia ja motivaatiota, ja se vaikuttaa myös opettajan ja oppijan väliseen kommunikaatioon tasavertaistavasti (Boud, 2005). Onnistuneesti toteutetulla itsearvioinnilla on siis emansipatorinen luonne. Yan & Brown (2017) korostavat sisäisen intuitiivisen arviointitaidon kehittymisen olevan olennaista kaikessa taidonoppimisessa ja, kun itsearviointiosaaminen on saavutettu, sisäisen palautteen arvo tiedonlähteenä kasvaa ulkoista palautetta tarkemmaksi ja luotettavammaksi.
Tämä Pro Gradu –tutkimus kohdistui siihen, miten itsearviointi vaikuttaa itsesäätöiseen oppimiseen ja motivaatioon soitonoppimisessa ja miten se on yhteydessä soiton teknisiin ja ilmaisullisiin osatekijöihin.
AINEISTO JA MENETELMÄT
Tutkimus oli luonteeltaan toimintatutkimus ja sen toteutti tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden opettaja. Tutkimusta voidaan luonnehtia myös pedagogiseksi evaluaatiotutkimukseksi, koska tutkimuksen eräänä tausta-ajatuksena oli oppimisen arvioinnin kehittäminen luokkahuonetyöskentelyssä.
Tutkimukseen osallistui yhdeksän 8–13-vuotiasta taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän alttoviulunsoiton oppilasta. Oppilaat osallistuivat systemaattisesti toteutettuun ja sisällöllisesti saman-laisena toistuvaan itsearviointiin kuuden viikon ajan. Itsearviointi toteutettiin hyödyntäen sähköistä formatiivisen arvioinnin arviointityökalua Qridiä. Itse-arvioinnin sisältö ja arviointikohteet laadittiin pohjautuen opettajan työkokemukseen soitonoppimisen arvioinnista, Zdzinskin & Barnesin (2002) jousisoittimille kehittämään arviointimittaristoon sekä arvioinnin uudistamisen ympärillä käytyyn keskusteluun.
Tutkimus toteutettiin monimenetelmäisesti sisältäen tietoteknisen datankeruuprosessin itsearvioinneista ja puolistrukturoidun haastattelun itsearviointijakson jälkeen. Haastattelun tavoitteena oli selvittää oppilaiden omia kokemuksia siitä, millaisia vaikutuksia itsearviointijaksolla oli motivaatioon ja itsesäätelyyn. Tutkimuksen määrällinen aineisto analysoitiin Spearmanin korrelaatiokerrointa hyödyntäen ja laadullista aineistoa tarkasteltiin sisällönanalyysissa.
TULOKSET
Kuuden viikon aikana 9 oppilasta teki kaikkiaan 77 itsearviointia kännykkään ladattuun Qridi-sovellukseen. Sovelluksen data-analytiikasta saatiin tutkimuksen määrällinen aineisto. Sen perusteella saatiin tietoa esimerkiksi harjoittelumääristä ja ”harjoittelufiiliksistä”. Merkittävä havainto oli se, että pidemmät harjoitteluajat yhdellä harjoittelukerralla vahvistivat positiivista emotionaalista yhteyttä soittoon enemmän kuin suuri lyhyempien harjoittelukertojen määrä.
Tilastollisesti erittäin merkitseviä yhteyksiä havaittiin seuraavien soiton osatekijöiden välillä:
- harjoittelun keston yhteys nyanssien vaihtelevaan toteutukseen (p = 0,003)
- harjoittelun keston yhteys vibraton ja tempon vaihtelujen toteutukseen (p = 0,000)
- soiton emotionaalisen osatekijän yhteys vibraton ja tempon vaihtelun toteutukseen (p = 0,001)
- soiton emotionaalisen osatekijän yhteys nyanssien vaihtelevaan toteutukseen (p = 0,02)
- vibraton ja tempon vaihtelun toteutuksen yhteys nyanssien vaihtelevaan toteutukseen (p = 0,000).
Laadullisen aineiston perusteella itsearvioinneilla oli selkeästi vaikutusta itsesäätöisen oppimisen toteutumiseen mutta vain jonkin verran motivaatioon. Itsearvioinnin vaikutus itsesäätelyyn näkyi siinä, että kahdeksan oppilasta yhdeksästä raportoi muuttaneensa toimintaansa ja viisi oppilasta yhdeksästä raportoi alkaneensa kiinnittää enemmän huomiota soiton yksityiskohtiin. Oppilaat kokivat itsearvioinnin ikään kuin palautteen saamiseksi heiltä itseltään heidän omasta toiminnastaan.
Toiminnan muutokseen vaikutti nimenomaan johonkin soiton osatekijään kohdennettu itsearviointikysymys. Esimerkiksi jokin soittotekninen osatekijä nimettiin yksityiskohtaisesti itsearvioiti-kysymyksessä, jolloin oppilas on noteerannut ja tiedostanut kyseisen teknisen osatekijän olemassa-olon ja seurannut, miten hän tätä omassa soitossaan toteuttaa vai toteuttaako lainkaan.
”No sillee, että ku mää eka soitan ja sitte meen tekemään tuon, niin huomaan, että mä en oo tehny jotain juttua, sitte mää meen uuestaan soittamaan ja teen sen.”
”…välillä katoin noita tuloksia ja niiden perusteella sitte soitin. …esimerkiksi, jos mä oon soittanu viime viikolla 15 minuuttia, niin mä soitan 15 minuuttia enemmän toisena päivänä.”
YHTEENVETO
Tutkimustulosten perusteella systemaattisesti toteutettu itsearviointi näyttää vahvistavan itsesäätöistä oppimista vaikuttamalla oppijoiden toiminnanohjaukseen oppimisessa. Itsearvioinnin tuloksia tarkastellessaan oppija saa tietoa omasta toiminnastaan ja voi vaikuttaa siihen.
Tutkimuksen teoreettisen taustan ja aiempien tutkimusten pohjalta on kuitenkin todettava, että itsesäätöisen oppimisen ja metakognition kehittymiseen vaikuttavan itsearvioinnin toteuttamisen edellytyksenä on itsearvioinnin huolellinen suunnittelu ja sitominen oppimisen sisältöön, tavoitteisiin ja osaamisen kriteereihin. Lisäksi tärkeää on opettajan pedagoginen ajattelu ja toiminta, oppilaiden ohjaus itsearviointiin ja sen säännöllinen toteutus. On merkityksellistä, miten oppilasta ohjataan tekemään itsearviointeja ja mihin itsearviointi kohdistuu. Tällä selkiytetään ja myös kirkastetaan keskeisiä oppisisältöjä ja oppimistavoitteita vaatimusten mystifioinnin sijasta (Boud, 2005; Ross, 2006).
Soiton yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota yleensä jokaisella soittotunneilla, mutta oppilaat saattavat ulkoistaa niiden kontrolloinnin opettajalle ja jättää ne omassa soittoharjoittelussaan huomiotta. Tässä tutkimuksessa testattu systemaattinen itsearviointi toimi juuri tämänkaltaisena ulkoisena harjoittelu- ja kontrollointitukena. Juuri tämän on todettu vahvistavan itsesäätöisen oppimisen valmiuksien kehittymistä, mistä on hyötyä kaikessa oppimisessa.
Oppiminen on kietoutunut prosesseihin, joita kukaan ei voi suorittaa kenenkään puolesta. Jatko-tutkimuksellinen tarkastelukulma voisi olla opettajan rooli näiden prosessien käynnistämisessä ja tukemisessa sekä se, millaista ohjauksellista harjaantuneisuutta se edellyttää. Arvioinnin yleisestä vaikuttavuudesta itsesäätöisen oppimisen prosesseihin tarvitaan myös lisää tutkimuksia.
VIITTEET JA LÄHDEAINEISTO
Alonso-Tapia & Panadero (2013). Self-assessment: Theoretical and practical connotations. When it happens, how it happens, how is it acquired and what to do to develop it in our students. doi.org/10.14204/ejrep.30.12200
Boud, D. (2005). Enhancing learning through self-assessment. London: Routledge
Luostarinen, A., Nieminen, J. H. (2019). Arvioinnin käsikirja. PS-kustannus.
Ross, J. A. (2006). The realibility, validity and utility of self-assessment. doi.org/10.7275/9wph-vv65
Yan & Brown (2017). A cyclical self-assessment process: towards a model of how students engage in self-assessment. doi.org/10.1080/02602938.2016.1260091
KIITOKSET
Ohjaaja apulaisprofessori KT Hanna Järvenoja
Oulun konservatorio / Oulun kaupunki
Qridi Oy
LISÄTIETOJA
http://urn.fi/URN:NBN:fi:oulu-202105117806