Vaalipuhe

Olen Johanna Leponiemi, Liike Nytin pohjoisin ehdokas Euroopan parlamenttiin ja minun EU-vaaliteemani ovat RAUHA – REILUUS – ROHKEUS.

Toimin työkseni opettajana ja muusikkona. Työhöni kuuluun myös opiskelijaliikkuvuus eli olen kv-koordinaattori ja minulle tärkein EU-ohjelma tällä hetkellä on tietysti Erasmus+ -ohjelma.

Politiikassa olen varsin uusi kasvo, mutta toimin Liikkeen Naisten ja Liike Nyt Oulun puheenjohtajana. Suomen laajuisesti olen mukana Nytkisissä ja Euroopan laajuisesti EU-komission rahoittaman European Women’s Lobbyn taloustyöryhmässä.

Liike Nyt on puhunut koko olemassaolonsa ajan ilmastonmuutoksen torjumisen ja reilumman markkinatalouden puolesta. Näihin voi vaikuttaa EU:n kehittämisen kautta. Meidän pitää olla tässä aktiivisia ja ahkeria. Päätöksenteon pitää perustua tutkimukseen, ei ideologioihin. Puolueeni vaalislogan on PIDÄMME SUOMEN PUOLTA!

Vahva ja vakaa talous on valttia kaikilla elämänalueilla, puhutaan sitten hoivasta ja huolenpidosta, koulutuksesta, väyläinfran rakentamisesta tai vaikka kulttuurielämästä. Talouselämä tarvitsee uudistuksen, koska se on nyt kestämättömällä pohjalla. Maapallon resurssit on käytetty loppuun, nuoret eivät näe tulevaisuuttaan positiivisena, syntyvyys laskee ja meillä on vakava hoivakriisi – ON MUUTOKSEN AIKA!

Meppinä minä edistäisin sitä, että pelkän omaisuuden haalimisen sijasta EU:n talouselämää kehitetään uudistuvaan Eurooppaan johtavin tavoittein. Ja nämä tavoitteet ovat vihreä siirtymä, kiertotalous ja yhteistyössä koordinoidut innovaatiot ja investoinnit. Näin kirimme USA:n ja Kiinan etumatkaa kiinni. Tästä hyötyvät erityisesti suomalaiset yritykset ja pidämme näin Suomen puolta!

Uusi talousmalli perustuu dataan, kestäviin toimintatapoihin ja osaamiseen ja tähtää ilmastoneutraaliuteen. Meillä ei ole muuta asuinpaikkaa kuin maapallomme, eikä muuta luontoa kuin se luonto, jota nyt kaluaa köyhemmäksi kiihtyvä luontokato. Kyse on meidän ja lastemme tulevaisuudestamme.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *