Kirjoitus on julkaistu Mun Oulussa 20.1.2022
Aluevaaliehdokas Johanna Leponiemi (nyt) haluaa kirjoituksessaan tuoda esille ihmisläheisyyden terveyspalveluissa, joissa asioita hoidettaisiin kuunnellen sekä hoitajia että hoidettavia.
Muistan elävästi, kuinka kuljin alle kouluikäisenä kanttori-isäni mukana vanhainkodeissa tapaamassa ja laulattamassa niissä asuvia ihmisiä. Lapsen silmin näin 1970-luvun alun vanhuksia hiukset ohuella nutturalla, huivi päässä leuan alle solmittina, pitkähköt hameet tai puvun housut päällä, saappaat jalassa, kasvojen iho rypyllä, huulet vetäytyneenä suppuun hampaattomassa suussa. Muistan isäni taidon puhutella näitä ihmisiä, olla heistä kiinnostunut, antaa heille yksilöllistä huomiota. Hän oli suosittu, sillä hän levitti ympärilleen hyvinvointia.
Olin vastikään itse muusikkona päättämässä huolellisesti palvelukonseptoitua ja osallistavaa kulttuurivierailua vanhusten ja vammaisten palveluasumisen yksikössä. Juttusille tuli kauniisti puettu iäkäs rouva, joka kysyi: ”Voitteko lohduttaa?” Paljaaksi riisuva kysymys pysäytti. Hän jatkoi: ”Etsin lohdutusta.” Lohdutusta? Hän ei tullutkaan kehumaan vierailua, kysymään lisätietoa esityksestä tai jakamaan muistoja elämänsä varrelta. Hän etsi lohdutusta.
Yritin avuttomuutta tuntien auttaa, keksiä, kenen puoleen kääntyä, selvittää, mistä oli kysymys. Hätkähtäen ajattelin, osaanko itse lohduttaa ja mitä se tarkoittaisi käytännössä. Olinhan omassa lokerossani toimiva ammattilainen ja vain hetkellisesti vierailemassa palvelutalossa. Saamatta kiinni hänen lohdutuksen tarpeestaan puhuin hänelle lopulta jotain seurakunnan työntekijöistä.
Taito kohdata ja olla ihmisen kanssa inhimillisesti rinnakkain on ihailtavaa. Joillakin tuo taito on luonnostaan, mutta siihen voi myös harjaantua ja saada koulutusta. Sote-alan koulutuksessa tulisikin yhä enemmän kiinnittää huomiota taitoon kohdata ihmisiä ja ihmisryhmiä mitä erilaisimmissa, myös hämmentävissä, tilanteissa. Esimerkiksi lastenneuvolatoiminnassa on edelleen kehittämistä siinä, miten isät tai sateenkaarivanhemmuus kohdataan. Väestöliitto on juuri kouluttanut ammattilaisia pienten lasten kehotunnekasvatukseen, jotta häpeä ja hämmennys eivät loisi puhumattomuutta tai aggressiivisia tunteita esimerkiksi seksuaalikasvatuksessa.
Lähimmäisyys ja jakamaton ihmisarvo sosiaalitoimen, terveydenhuollon ja pelastustoimen toiminnan lähtökohtana takaa sen, että jokaisesta pidetään huolta ja ihmiset kohdataan heidän lähtökohdistaan käsin. Tämän tulee kuitenkin koskea myös kaikkia työntekijöitä. Ammattilaisille onkin tarjottava jatkuvasti mahdollisuuksia kouluttautumiseen ja työnohjaukseen. Näin tuetaan työssä jaksamista, vahvistetaan alan pitovoimaa ja mahdollistetaan työuralla kehittyminen.
Keskeistä on myös se, että työntekijöillä olisi mahdollisuus itse kehittää työolojaan ja työn tekemisen tapoja. Esimerkiksi moniammatillisissa tiimeissä voidaan törmäyttää erilaisia palveluntarpeita ja asiakkuuksia. Uskon, että näin väistämättä syntyy uusia innovaatioita, jotka parhaimmillaan tehostavat toimintaa tulevaisuudessa. Akuutin henkilöstöpulan helpottamiseksi tulisi myös tarkastella koulutuspolkujen joustavuutta ja mahdollisuuksia muunto- ja oppisopimuskoulutuksiin.
Mennään siis ihminen edellä uudistuksiin kuunnellen työntekijöitä ja mahdollistetaan heidän kukoistamisensa.
425 Johanna Leponiemi, Liike Nyt
Lehtori, MuM, KM